Tapoja saada näyttävyyttä

 

Lehtikulta, niin aidon kullan, kuin lyöntimetallinkin käyttö antaa työlle arvokkuutta. Kulta saatetaan ”suuntahiota” sametilla, jolloin saadaan valo tarttumaan kullan pintaan, luoden optisen harhan, näyttäen tekstin nousevan pinnasta. Karaatista riippuen, kullan sävy voidaan valita kohteen mukaan, valkokullasta keltakultaan. Lyöntimetalleja löytyy taas kymmeniä variaatioita.

 

Kuvantaminen, eli yksioikoisesti kuvan maalaaminen kohteeseen. Tässäkään emme saata käyttää muuta kuin sivellintä. Maalin-ruiskustus välineet ja sabloonat ovat poissuljettuja.  Kuvan lopputuloksessa arvostamme tiettyä tunnelmaa, jolloin valokuvan kaltainen lopputulos ei tule kuuloon. Vältämme myös tietyn henkilön kuvantamista, fiktiivisten hahmojen ollessa etusijalla.

20190629_224106

 

Lasikyltti. Mainontanne saatetaan toteuttaa myös suoraan ikkunalasiin, tai irralliseen lasilevyyn. Tässä suotuisinta on toteuttaa kaikki lasin kääntöpuolelle. Käänteisessä järjestyksessä, joka tuo mukanansa mielenkiintoisia haasteita. Lasin takana saadaan näyttävyyttä ja kestävyyttä, ollessaan suojassa säältä. Lasiin voidaan toteuttaa lehtikullalla ainutlaatuista peilikiiltoista pintaa niinkutsutulla vesi-kultauksella. Myös maalilla saadaan toteutettua erinlaisia tekniikoita, joita muualla ei voida saada aikaan. Toteutustapoja on lukemattomia.

IMG_20191110_192618_441

 

Vuoseeraus. Kyseinen tekniikka perustuu valo-ja varjoviivojen maalaukseen, jolloin tasainen pinta saadaan näyttämään olleen ikääkuin koholla. Samainen optinen harha, kuin kullan suuntahionnassa, mutta maalein toteutettu. Värisävyillä on tällöin suunnaton merkitys, että harhasta saadaan mahdollisimman aito. Normaalisti kyse on isojen pintojen, kuten seinien rajaamisesta listoin, mutta samaa tapaa voidaan soveltaa kirjaimiin.

20190721_160904

 

Ootraus, eli puupinnan kuvantaminen saadaan tehtyä myös lähes kaikille pinnoille.  Ootraus on paikallaan silloin kun haluttaisiin puun-kaltaista pintaa paikkaan, jossa puuta itsessään ei voida käyttää. Kuten, konepyörien polttoainesäiliöt, automobiilien kojelaudat sekä ulkopuoliset osat, pellimuurit, talviurheilu välineet ja sen sellaiset.

20191222_190009

Yhteystiedot

Marko Salminen

Email: kylttivalmistamo@gmail.com

Käy tykkäämässä! Myös Instagramissa: Kylttivalmistamo_signcrafter